Suomeksi | In english

Salla Pitkänen
Saarikonkatu 2 A 1
40520 Jyväskylä

ghostmoors(at)yahoo.com /
044 3218821

Esittely

 Logo

Koiraharrastus

FCI on myöntänyt kennelnimen vuoden alusta 2008. Kasvattajan peruskurssin kävin vuonna 2004. Ensimmäisen weimarinseisojani hankin samana vuonna, muuttaessani omaan kotiini. Metsästäjätutkinnon (metsästyskortti) suoritin samana vuonna ja aseenkantoluvan sain viimeinkin aikaiseksi haettua vuonna 2008.

Tällä hetkellä kotonani asustaa kaksi lyhytkarvaista weimarinseisoja urosta. Vanhempi uroksistani on vuonna 2004 syntynyt Onnen Päivän Eddy Remunpoika, eli Aave. Nuorempi poju on oma kasvattini, vuonna 2011 syntynyt Ghostmoor's Kinda Cool Magic, eli Grimm. Omistan myös ystäväperheelläni sijoituksessa olevan lyhytkarvaisen weimarinseisojanartun Banzan, eli JV-08 V-09 Ghostmoor's Joy Sirius Novan jonka toin Tsekeistä vuonna 2008. Tämän lisäksi omistan puoliksi ystäväni Sini Vedenojan kanssa vuonna 2010 Tsekeistä tuomani pitkäkarvaisen weimarinseisoja uroksen MultiV Kamikaze z Korunova Dolan, eli Kamin.

Taustaa

Minä ja koirat

Vanhempani ovat omistaneet lyhytkarvaisia saksanseisojia jo ennen syntymääni, vuodesta -79 aina vuoteen -06 jolloin veteraanimme Crex Tina Taucher siirtyi autuaammille metsästysmaille. Vuonna -05 ensimmäinen pointteri, Haepakka Veeka, tuli perheeseemme. Tällä hetkellä isälläni on kaksi pointteria, toinen niistä vuonna -08 syntynyt Espanjan tuonti Draco del Sol de Navelina. Seisojia on siis aina ollut kotona, enkä niitä ilman osaisi ollakaan.

Weimarinseisojan hankin aikanaan, koska se rotumääritelmältään vaikutti minulle oikealta koiralta. En ole katunut päätöstä - Weimarinseisoja on paitsi metsästyskoira, myös uskollinen perheenjäsen sekä vakuuttava vahti. Tämä tekee weimarinseisojasta ykkösrotuni.

Weimarinseisoja ei kuitenkaan ole kaikille oikea koira, weimarinseisoja sopii parhaiten ihmisille joilla on tahtoa tehdä töitä koiran kanssa ja halua ymmärtää tätä erilaista - kotimaassaan Saksassa poliisikoiranakin käytettyä - seisojaa. Weimari on yhtälailla kaunis ja uskollinen, kuin myös haastava ja vahvatahtoinen. Se tarvitsee ehdottomasti riittävän sosiaalistamisen ja hyvän peruskoulutuksen ollakseen miellyttävä ja luotettava seuralainen.

Vaikka weimarinseisoja onkin kauniin värinen, tätä rotua ei missään nimessä pidä valita pelkän kauneuden perusteella. Maissa missä weimarinseisoja on lemmikkikoirana suositumpi, on rotu varsin yleinen kodinvaihtaja. Pelkästään USAssa lähes jokaisella osavaltiolla on vähintään yksi rescuejärjestö joka erikoistuu pelkästään kotia vaihtavien, hylättyjen ja laiminlyötyjen "ongelma-weimarien" uudelleensijoittamiseen.

Periaatteeni kasvattajana

Kaikki Ghostmoor's pentueet ovat tarkasti harkittuja ja niillä on näkemykseni mukaan jotain annettavaa rodulle. Pentueita en tule tekemään kuin silloin tällöin. Pentujen vanhemmat edustavat rotumääritelmän mukaista weimarinseisojaa, joka on terve ja jolla on hyvien metsästysominaisuuksien lisäksi myös todistetta näistä ominaisuuksista kokeiden muodossa. Jalostuskoirieni luonteesta ei tingitä, niiden on oltava rodunmukaisia ja hyväpäisiä käyttökoiria jotka sopivat metsästyskauden ulkopuolella koko perheen kotikoiriksi. Pyrin luonteeltaan vahvahermoisiin ja ystävällisiin koiriin, jotka omaavat kuitenkin rodunomaisen vahti/puolustusvietin. Teen vain pentueita joista olen itse valmis ottamaan pennun. Ominaisuuksia joita odotan jalostusyksilöltä ovat: Rotutyypillinen ulkomuoto, hyvä luonne, terveys ja riistavietti. Kaikki koirat eivät ole jalostukseen sopivia ja varsinkin rodussa missä tulisi kiinnittää huomiota myös hyviin metsästysominaisuuksiin kaikkien muiden ominaisuuksien lisäksi, voi hyvien jalostusyksilöiden etsiminen kestää vuosia. Tärkeimpänä pidän ehdottomasti luonnetta ja metsästysominaisuuksia, perusterveyttä sekä rotumääritelmän mukaista ulkomuotoa. Kasvatustyössäni tulen suosimaan ulkosiitosta ja geenipoolin laajentamista ulkomaan tuonneilla.

* Pennut tullaan myymään vain metsästäviin koteihin jotka tarjoavat weimarille rodunomaista virikettä. Vaikka harrastan itse koiranäyttelyissä käyntiä, en vaadi sitä pennun ostajilta*

 pellolla