Metsästys
Weimarinseisoja on metsästyskoira - tarkemmin seisoja, joka on kehitetty seisovaksi lintukoiraksi ja jota on käytetty rodun syntymästä nykypäivään rodun alkuperäisessä käyttötarkoituksesssa. Rodun yksilöiden kerrotaan olleen varhaisessa vaiheessa lähinnä suurriistanmetsästys- & jäljestyskoiria, joiden seisojan ominaisuuksia alettiin painottaa vasta myöhemmässä vaiheessa. Kun weimarinseisoja rekisteröitiin ensimmäisen kerran Saksassa ja rotumääritelmä kirjoitettiin, laskettiin rodun yksilöt jo seisojaryhmään(weimaraner vorstehhund). Weimarinseisojat sopivat kuitenkin myös monipuoliseen metsästykseen - paitsi seisojana, ne toimivat mainiosti myös suurriistan jäljestyksessä, sorsastuksessa, pienpetojen pyynnissä sekä noutajina.
Jalostukseen käyttämät koirani ovat koepalkittuja, ja käytännön metsästyksessä toimivia koiria. Seisoja vaatii toimiakseen systemaattisen koulutuksen; vaikka vietit olisivat tallessa, täytyy koira olla omistajansa hallinnassa toimiakseen hyvin. Toivon että jokainen pennunostaja ymmärtää, että en halua myydä koiriani koteihin jossa niiden viettejä ei vaalita ja tutkita, sillä jokainen yksilö on tulevan jalostuksen kannalta merkittävä vaikka itse koiraa ei jalostukseen käytettäisikään.
Metsästyskokeet Suomessa
KAER-koe on mannermaisten seisojien erikoiskoe jolla ei testata pelkästään koiran luontaisia taipumuksia, vaan se perustuu hienosäädettyyn käytännön metsästykseen, koiran luontaisten viettien käyttöönottoon, tottelevaisuuteen ja yhteistyöhön omistajan kanssa. Pähkinänkuoressa kokeessa koiran täytyy osoittaa riistalle pyrkivää- ja riistaa löytävää hakua, näyttää riistatyö/t(seisonta, käskystä ylösajo, paikallaan ammuttaessa) sekä nouto. Vesityökoe kuuluu olennaisena osana KAER-kokeeseen ja se suoritetaan erillisenä kokeena. Vesityötulos on voimassa koekauden loppuun ja se uusitaan näin koekauden alussa.
Tarkempi kuvaus näistä kokeista löytyy Saksanseisojakerho ry:n sivuilta:Kanakoirien erikoiskokeiden säännöt(pdf)
