Banzaa hakemassa
Nyt se sitten oli tapahtunut - Pentu jota olin etsinyt neljä vuotta oli vihdoinkin syntynyt ja valittu. Se pieni maksamakkarapötkö. Hassua ajatella - tämä pieni natiainen, joka vastasyntyneenä muistutti erehdyttävästi rotan penikkaa, oli nyt sitten se koira jonka vuoksi olin tutkinut suvut ja sukulaiset, ottanut yhteyttä useisiin ihmisiin ympäri Englantia ja Tsekkejä. Kysellyt ja selvittänyt, jotta saisin tuotua sellaisen koiran kun haluan.
Lähdimme siis poikaystäväni kanssa Banzanhaku reissulle jo hieman aiemmin, koska mikäpä estäisi lomailemasta samalla reissulla Prahassa.
Praha 14-18.4.2008
Olimme viettäneet Tonin kanssa jo neljä päivää Prahassa, paikallisiin ravintoloihin, kauppoihin ja minun suureksi harmikseni - Paikallisiin museoihin - tutustuen. Vanhana kuvataidekoulun oppilaana ja taidehistoriaa 18ov opiskelleena olen kehittänyt aikamoisen allergian museoita kohtaan. Ainoa mikä minulla pyöri mielessäni, oli pikkuinen harmaa weimarin pentu, joka odotteli minua reilun tunnin ajomatkan päässä Litvinovissa.
Onneksi keksimme viimeisenä Prahassa vietettynä päivänä Prahan eläintarhassa, jonne pääsi kätevästi ratiovaunulla. Eläintarha olikin ehdottomasti yksi matkamme kohokohtia. Eläinten tilat olivat hyviä ja eläimet olivat ilahduttavan hyväkuntoisia. Matkamme ensimmäinen auringonpaisteinen ja suhteellisen lämmin päiväkin sattui sopivasti kohdalle. Vietimme eläintarhassa koko päivän emmekä ehtineet katsoa aivan kaikkia eläimiä. Suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille Prahan matkaajille.
Vaikka Prahassa oli mukavaa, oli matkan varsinainen tarkoitus kuitenkin pennun haku. Olin siis vähintäänkin iloinen, koska olimme sopineet Simonan hakevan meidät tänään Litvinoviin jossa viettäisimme kolme päivää ennen kotiin paluuta pennun kanssa ja saisin viettää vielä muutaman päivän Simonan ja hänen koiriensa parissa.
18.4.2008 - Litvinov
Simona tuli hakemaan meidät perjantaina kello kymmenen aamulla majapaikastamme noin 20 minuutin kävelynmatkan päästä Prahan keskustaa. Luonnollisesti Simona oli noin 45 minuuttia myöhässä. Luonnollisesti, koska se on Simona jonka olin vuosien aikana opinnut jo tuntemaan.
Kävimme viemmässä tavarat hotelli Louckyyn jossa yöpyisimme seuraavat 3päivää ennen kotiinlähtöä , ja lähdimme heti katsomaan pentuja. Siellä se oli, minun pikku-Banza: tytön ruipelo, jolla oli sisaruksiaan pidempi runko - äitinsä tyttö. Banza oli muutenkin hyvin helppo erottaa muista pennuista, se nimittäin oli ainoa jolla oli täyspitkä häntä. Simonasta olikin hirveän hauska pilailla, että oli melkein unohtanut kaikessa tohinassa jättää Banzalle hännän ja viime tingassa älähtänyt eläinlääkärille: "Ei sen häntää! Se on menossa Suomeen ja varattu jo kaksi vuotta sitten".
Banza oli tutkimusmatkaaja, tutkaili ensimmäisenä kaikki paikat, hyvin itsenäinen tyttö. Banza viiletti hirveää vauhtia pitkin pihaa joten kuvien ottaminen oli todella vaikeaa. Aina kun kävin polvilleni maahan valtava kasa itseään sylikoirina pitäviä weimarinpentuja vyöryi päälleni. Banza tietenkin roikkui minun letissäni kiinni aina kun sai siihen mahdollisuuden. Kaulahuivini sai kyytiä rasavillin pentulauman terävissä hampaissa.
Peltotreeniä aikuisten koirien kanssa.
Illalla kävimme aikuisten koirien kanssa pellolla ja vaikutuin erityisesti Banzan äidin Kenzien työskentelystä. Siitä koirasta näki että se etsi riistaa ja otti homman vakavissaan. Se otti vakaan ja tyylikkään seisonnan, josta valitettavasti nuorempi koira ajoi fasaanin ilmaan. Sain ikuistettua hätäisen kuvankin seisonnasta ennenkuin nuori-nassikka ryntäsi takaapäin ja ajoi fasaanin ilmaan. Kuva on tietysti tyypillistä metsästyskuvat -laatua eli "etsi pusikosta harmaa koira" :D.
Kenziellä oli kova näyttämisen tarve ja se oli selvästi päättänyt saada edes jotain riistaa. Myöhemmin se toi (selvästi ylpeänä itsestään) Simonalle fasaanin ruhon jota jokin eläin oli järsinyt. Kenzie vakiinnutti käytöksellään ja metsästysinnollaan paikkansa unelma weimarinani.
Toinen joka oli päättänyt ettei ilman saalista lähdetä, oli Simonan vanhin narttu, Ajda. Ajda on tuttu niille jotka lukivat aiemmasta Tsekin reissustani. Ajda a.k.a Mystinen harmaa pullasorsien tuho. Jossain vaiheessa huomasimme, että yksi harmaa puuttui kuuden weimarin laumasta ja kielen vaihtumisesta englannista tsekiksi huolimatta oli helppo arvata että Simona mutisi kirosanoja suupielestään. Ajda oli ottanut hatkat tai menettänyt korvansa totaalisesti. Simona itse arveli jälkimmäistä. Ei auttanut muu kuin odotella, että arvon rouva löytää korvansa tai löytyy itse. 20 minuutin etsintöjen jälkeen Ajda löytyi rantapusikosta jossa se oli ilmeisesti väsymättä odottanut paikallaan maaten (lotkauttamatta harmaata korvaansakkaan Simonan huudoille), että nuori joutsen erehtyisi tulemaan liian lähelle. Onneksi sen taktiikka ei ollut vielä purrut joutseneen, joka katseli epäluuloisena rantakaislikkoon noin kymmenen metrin päästä paikasta jossa Ajda makasi.
Banza
Simona joutui lähtemään jo seuraavan päivänä koiranäyttelyyn koiriensa kanssa. Hän kyseli minua ja Tonia mukaansa, mutta jäimme mieluummin Banzan ja muiden pentujen luokse. Minut ja Toni laitettiin sitten Simonan äidin ja ystävien niskoille jotka eivät puhuneet englantia oikeastaan ollenkaan. Yhteisymmärrykseen päästiin kuitenkin jotenkin. Välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Matkustelimme Simonan äidin kanssa katsomassa nähtävyyksiä ja minä kävin useaan kertaan päivässä katsomassa pentuja. Banza alkoi tottua erikoiskohteluun, sillä nappasin sen tietysti heti ensimmäiseksi syliini muiden pentujen protestoidessa epäreilua "pitkähäntäisen suosimista". :)
Lentäen Suomeen – Banza ei pidä lentämisestä
Vietimme muutaman päivän Litvinovissa tutustuen lähinnä paikalliseen ruokatarjontaan ja Simonan äidin innokkalla avustuksella kulttuuriin ja arkkitehtuuriin. Kotimatkalle lähdettiin maanantaina iltapäivällä. Lähestulkoon myöhästyimme lentokoneesta ja muut matkustajat saivat odotella (epäilemättä meidän vuoksemme). Banza ei ilostunut kun se työnnettiin lentokoppaan, vaan alkoi ulvoa sydäntäsärkevästi sillä hetkellä kun koppa alkoi matkata kohti ruumaa.
Kun meidät päästettiin vihdoin koneeseen Prahassa, lentoemännät huomasivat lemmikkieläinlippuni (dog) ja kysyivät onko se ”kaunis harmaa pentu” minun. He olivat nähneet Banzan kun sitä lastattiin koneeseen ja kertoivat että se oli kaunis mutta surullinen. Olin tietysti koko matkan huolissani Banzasta. Edessä oli vielä lentokoneen vaihto Kööpenhaminassa. Halusin varmistaa että Banza oli lastattu koneeseen ennen lähtöä (välissä en saanut käydä katsomassa sitä) ja kyselin suomalaiselta lentoemännältä, onko koirani koneessa. Hän lupasi tarkistaa.
Jossain vaiheessa aloimme kuulla Tonin kanssa selvää ulvontaa koneen etuosasta jonka jälkeen jokseenkin tympääntyneen näköinen lentoemäntä tuli ilmoittamaan minulle: ”Kuten varmasti olettekin jo kuullut, koiranne on koneessa”. Banza lopetti mölyämisen nopeasti. Onneksi, sillä kääntyilin syyllisen oloisena tuolissa kun kanssamatkustajat höristivät korviaan ja ihmettelivät onko meillä villieläimiä ruumassa.
Vihdoin Suomessa
Helsinki-Vantaan lentokentällä sain etsiä Banzaa, koska minulle oli vain sanottu että ”Se jätetään erikoispaikkaan”. Juoksin ympäri lentokenttää ja sain miettiä onko minulla kuulossa vikaa: olin kuulevinani Banzan vinkumista. Sitten kuulin sen aivan selvästi ”Vih?”. Banza oli jätetty kopassaan syrjimpään nurkkaan. Nappasin sen heti ulos kopastaan ja syliini, jossa se nököttikin tyytyväisenä loppumatkan. Missään vaiheessa kukaan ei kysellyt meiltä mitään papereita vaikka ne olivat minulla valmiina toisessa kädessä ja vilkuilin ympärilleni hiukan epävarmana siitä mihin minun pitäisi Banza kiikuttaa. Kun ketään ei tuntunut Banza kiinnostavan, kävelimme vain ulos josta serkkuni minut haki. Siitä lähdettiin matkaamaan Jyväskylään.
Edelleen jäi sellainen tunne, että tämä ei ollut viimeinen reissu Tsekkeihin... Ehkäpä taas muutaman vuoden päästä käydään katselemassa josko matkaan tarttusi toinen harmaa
ylläri kotosuomeen. Vain aika näyttää... ;)
