Weimarinseisoja

weimarinseisoja

Yleistä tietoa

Weimarinseisojaa kutsutaan leikkisästi myös "harmaaksi aaveeksi"(Gray ghost), ei ainoastaan sen hopeisen turkin tai aavemaisten vaaleiden silmien vuoksi vaan myös siksi, että näillä koirilla on halutessaan taito liikkua lähes varjomaisesti, äänettömästi ja nopeasti. Weimarinseisoja voi vaikuttaa kauneutensa vuoksi ideaalilta "kodin koristeelta", mutta sitä se ei missään nimessä ole; weimarinseisojan kasvattaminen voi joskus olla rankkaa työtä eikä kunnollisen kotikasvatuksen tärkeyttä voi alleviivata liikaa. Weimarinseisoja oppii kuitenkin nopeasti mitä siltä halutaan kunhan asia on selkeästi ja johdonmukaiseti opetettu.

Weimarinseisoja on atleettinen ja älykäs koira jonka täytyy saada purkaa loppumatonta tarmoaan sekä fyysisesti että psyykkisesti. Mahdollisuus vapaana juoksuttamiseen on enemmän kuin suotavaa jos harkitset weimaria kotiisi.

Weimarinseisojat omaavat voimakkaan metsästysvietin joten on erittäin suositeltavaa, että tätä viettiä myös hyödynnetään käyttämällä weimaria metsästykseen. Weimari jota ei aktivoida tarpeeksi purkaa kyllä turhautuneisuutensa johonkin. Rodulla on ikävä maine "Remontti-Reiskoina", eli tarmo saattaa purkautua huonekaluihin tai jopa seinän järsimiseen. Weimari osaa kyllä viihdyttää itseään mutta omistajalle tällainen hauskanpito voi olla liikaa.

Sosiaalistaminen

Weimarinseisojalla on yleisesti ottaen muita lintukoirarotuja voimakkaampi vartiointivietti ja sosiaalistaminen kannattaa näin ollen aloittaa aikaisin. Weimari kannattaa tutustuttaa jo aivan pienenä pentuna erilaisiin ihmisiin, eläimiin, ääniin ja paikkoihin. Kuten muissakin roduissa myös weimarien luonteet vaihtelevat paljon rodun sisällä mutta weimarinseisojan vartiointivietti on yleensä hyvinkin voimakas eikä ole mitään tarvetta yllyttää tätä viettiä. Weimari kyllä vartioi ja tarvittaessa puolustaakin laumaansa.

Omistajan johtajuus on oltava koiralle selkeä asia. Weimarille tulee tehdä selväksi, että omistaja päättää miten missäkin tilanteessa käyttäydytään tai koira saattaa alkaa suojelemaan omistajaansa omatoimisesti "epäilyttäviltä tyypeiltä". Huom. Koiralle epäilyttävä tyyppi saattaa olla naapurin linkuttava mummo tai joku muu yhtä vaarallinen henkilö... Omistajaansa omatoimisesti suojelemaan alkanut weimarinseisoja voi olla hankala tapaus omistajan sosiaalielämän kannalta jollei koira usko omistajansa käskyjä.

Weimari osaa olla kovapäinen, siis oikea luupää jos se sille päälle sattuu. Tämä on yksi kamalin ja samalla yksi rakastettavin piirre rodussamme. Weimarin motto voisi olla:

"Armoa ei anota, eikä periksi anneta"

Weimarin omistaja saa mielellään omata lehmän hermot ja uskomattoman pitkän pinnan varsinkin murrosikäisen weimarin kanssa touhutessa. Huumorintajukaan ei ole pahitteeksi... Avainsana kaikessa weimarin koulutuksessa on yksinkertaisesti johdonmukaisuus: Se mikä on kerran kielletty, on aina kielletty; Se mikä on kerran sallittu, on aina sallittu. Puutteellinen tapakasvatus ja vähäinen sosiaalistaminen tulevat aiheuttamaan ongelmia myöhemmin.

Tyypillinen weimarinseisoja on käytökseltään etäisen ystävällinen ja lempeä tai solidaarisen hyväksyvä, mutta usein hieman pidättyväinen tai välinpitämätön vieraita kohtaan.

Oikein koulutettuna, aktiivisesti liikutettuna sekä motivoituna weimarinseisoja on uskollinen ystävä, vahti ja metsästyskumppani joka palvoo omistajaansa sekä tämän perhettä.

Weimarinseisojan Historiaa

Weimarinseisoja hyväksyttiin roduksi vuonna 1896 jolloin ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin. 20. Kesäkuuta vuonna 1897 perustettiin ensimmäinen rotujärjestö Erfurtissa, Saksassa: "Kerho puhdasrotuisten hopeisten weimarilaisten lintukoirien jalostustukseen" (näin vapaasti suomennettuna).

Rodun varsinainen syntymä ajankohta on kuitenkin hämärän peitossa. Varmuudella tiedetään ainoastaan, että weimarinseisojia jalosti jo paljon ennen rotumääritelmän laatimista Weimarin Suurherttua Karl August(1757-1828) jonka tiedetään pitäneen harmaita koiriaan suuressa arvossa. Uskotaan, että hän vakiinnutti rodun ainoaksi hyväksytyksi väriksi harmaan; värin josta hän henkilökohtaisesti piti eniten koirissaan ja suosi ainoastaan harmaiden koirien käyttöä jalostukseen.

Erään väitteen mukaan juuri Suurherttua Karl August jalosti näistä harmaista koirista, joita myöhemmin alkoi kutsua weimarinseisojiksi (weimaraner vorstehhund), seisovia lintukoiria joita ne ennen Karl Augustin jalostustyötä eivät luultavimmin olleet. Jotkut taas uskovat, että Karl August painotti nimenomaan suurriistan metsästystä ja näin ollen jälkikoiran ominaisuuksia Weimarinseisojissaan. Niin tai näin, Karl Augustin panos weimarinseisojan jalostuksessa ja rodun kehityksessä on ollut merkittävä.

Näihin aikoihin weimarinseisojaa ei saanut pitää lemmikkinä vaan koiria sai omistaa ainoastaan Karl Augustin läheiset ystävät sekä hovin korkealle sijoittuneet jäsenet.

Vielä pitkään rodun virallistamisen jälkeen, weimarinseisojaa ei saanut viedä Saksan ulkopuolelle. Säännön mukaan weimarinseisojaa ei saanut omistaa kukaan joka ei ollut rotujärjestön jäsen, eikä jäseneksi päässytkään aivan kuka tahansa.

Rodun alkuperästä ei ole mitään varmaa tietoa koska salaisina pidetyt asiakirjat rodun jalostuksesta ovat joko tuhoutuneet ajansaatossa tai järjestelmällisesti tuhottu itsensä Karl Agustin tai hänen hovinsa toimesta.

Todennäköisti yksi weimarinseisojan esi-isistä on (jo sukupuuttoon kuollut) st hubertus branchen hound. On jopa väitetty weimarinseisojan olleen alunperin värimutaatio tästä ikivanhasta st. hubertus branchenista. Tätä rotua pidetään useimpien kanakoirien kantaisänä, koska sen uskotaan olevan vanhin metsästyskoiraroduista.

St. hubertus branchen, joka nimettiin St. Hubertuksen munkkiluostarin mukaan, oli voimakasrakenteinen, pitkärunkoinen ja keskikokoinen jälkikoira. Branchen koirilla sanotaan olleen erinomainen hajuaisti yhdistyneenä voimaan ja taitoon, jotka yhdessä tekivät siitä loistavan metsästyskoiran.
Väriltään nämä koirat olivat mustia tan-merkeillä, joillakin yksilöillä esiintyi rinnassa valkoinen merkki.

Puhdasrotuisten weimarinseisojien tiedetään myös synnyttäneen pentuja, joilla on haaleat tan-merkit silmien yläpuolella ja jaloissa. Usein merkit ovat niin haaleat, ettei niitä ensi katsomalta havaitse. Vain harvoilla koirilla merkit ovat selvästi havaittavissa.

Englantilainen ulkomuototuomari ja weimarinseisoja kasvattaja Patsy Hollings, joka on tutkinut tarkemmin weimarinseisojan historiaa, kertoo kirjassaan The Essential Weimaraner uskovansa, että weimarinseisoja alunperin oli nimenomaan värimutaatio st. branchen koirasta. Kenties kauniin hopeisen värinsä ansiosta, näitä hopeisia koiria alettiin jalostaa omana rotunaan, ja yhdistettiin myöhemmin hieman kevyempiin ja elegantimpiin seisoviin koiriin, jotta saatiin aikaan nykypäivän weimarinseisoja.

Weimarinseisojan metsästyskäyttö

Weimarinseisoja on kaunis rotu joka herättää mielenkiintoa monissa ihmisissä. Myös niissä jotka eivät metsästä tai eivät ole edes valmiita harrastamaan koiran kanssa metsästyksellisiä lajeja/metsästyskouluttamaan koiraansa. Fakta kuitenkin on, että weimarinseisoja omaa voimakkaan riistavietin, enkä henkilökohtaisesti ymmärrä miksi weimarin ei annettaisi tehdä sitä asiaa johon se on aluperin jalostettu. Kysymys ei suinkaan ole siitä metsästääkö weimarinseisoja. Weimari kyllä metsästää, mutta suurin kysymys on, metsästätkö sinä sen kanssa? Ja mitä sen saaliiksi joutuu?

Tällä tarkoitan sitä, että weimarinseisojan riistavietti ei suinkaan tukahdu jollei sillä metsästetä. Tällöin tämä vietti ei vain yksinkertaisesti ole omistajan hallinnassa. Jos pentu on pienestä pitäen opetettu reagoimaan tietyllä tavoin riistatilanteessa, on huomattavasti suurempi todennäköisyys, että se sitten aikuisena ei menetä korviaan täysin rusakon ponkaistessa edestä.

Asia jonka monet tuntemani weimarinomistajat alleviivaavat, on se että toisin kuin monet muut samankaltaiset rodut, weimari ei välttämättä metsästä miellyttääkseen omistajaansa. Weimari metsästää nimenomaan saadakseen saaliin. Tyypillinen weimari on erittäin innokas tarttumaan riistaan. Monet voivat ajatella, että "sehän on seisoja. Mitäs ongelmaa siinä on? Haen vaan koiran pois jököttämästä". Noh, weimari ei ole tyhmä. Jos se ei seisomalla pääse haluttuun lopputulokseen, se saattaa alkaa ajaa riistaa.

Oman kokemukseni mukaan weimari kiinnostuu lähes mistä vaan riistaeläimestä ja muista riistankaltaisista eläimistä. Omani on viehtynyt siileihin ja kantaa niitä minulle ja kelle vain joka ihanan piikkikkään yllätyksen ottaa vastaan.

Kokeissa käynti on rodussamme alkanut vasta vähitellen kasvamaan. Rotumme on suhteellisen pienilukuinen ja useat omistajat ovat hankkineet weimarin ensimmäiseksi lintukoirakseen. Kynnys kokeissa käyntiin on monella korkealla. Tämä on tietysti ymmärrettävää. Kuitenkin aivan viime vuosina KAER-koepalkittujen weimarinseisojien määrä on lähtenyt tasaisen varmaan nousuun.

Weimarinseisojien metsästysominaisuuksista puhuttaessa, eräs weimarinseisoja kasvattaja nimeltään Di Arrowsmith on kuvaillut eroja saksanseisojien sekä vizslojen ja weimarin välillä sanoilla:

"Toisin kuin saksanseisojat ja vizslat ovat seisojia jotka noutavat, weimarinseisoja on noutaja joka seisoo".

Pitkäkarvainen weimarinseisoja

Pitkäkarvaisia weimareita uskotaan syntyneen jo rodun alkuajoista lähtien silloin tällöin lyhytkarvapentuesiin ja pitkäkarvaiset ovatkin toinen karvamuunnos weimarinseisojissa. Nykyään pitkäkarvoja jalostetaan omana rotumuunnoksenaan, eivätkä ne ole enää vain lyhytkarva pentueisiin sattumalta syntyneitä yksilöitä.

Pitkäkarvaisilla weimarinseisojilla on ymmärrettävästi pieni geenipooli ja sitä laajennetaan pitkäkarva/lyhytkarva pentueilla, ainakin Norjassa ja Ruotsissa. Tällaisista yhdistelmistä syntyneet pennut rekisteröidään suoraan joko pitkäkarvaiseksi tai lyhytkarvaiseksi weimarinseisojaksi, riippuen karvan laadusta. Suomessa on tehty yksi tällainen pentue erikoisluvalla (2013, Qasida's).

AKC pitää pitkäkarvaisuutta hylkäävänä virheenä weimarinseisojilla. Muualla maailmassa pitkäkarvaisuus ei ole virhe, vain variaatio rodun sisällä.

Sininen weimarinseisoja

Sinisiin weimarinseisojiin voit törmätä amerikkalaisilla kotisivuilla. Nämä sinisen tanskandogin väriset weimarinseisojat ovat puhdasrotuisia, mutta näyttelyissä väriä pidetään hylkäävänä virheenä, vaikka sinistä ei olekaan erikseen rotumääritelmäämme kirjattu, ei rotumääritelmä jätä tulkinnan varaa. Ote rotumääritelmästä: "Hylkäävät virheet: Muu kuin harmaa väri." Weimarinseisojan hyväksytyt värit; hopean-, kauriin- ja hiirenharmaa, sekä näiden sekoitukset, ovat itseasiassa kaikki tunnettu värinä nimeltä lilac. Väri on diluutio (haalentuma väri) ruskeasta, siinä missä sininen (blue) on diluutio mustasta.

Kaikkien sinisten weimarinseisojien uskotaan polveutuvan yhdestä koirasta: Cäsar von Gaibergistä, joka ostettiin USAan Saksasta sen erinomaisena pidetyn sukutaulun vuoksi. Cäsar, eli 'Tell' syntyi sukutaulunsa mukaan voimakkaasta sukusiitoksesta - äidin ja pojan risteytyksestä ja oli pentueensa ainoa sininen.

Edelleen on epäselvää olisiko Cäsar Von Gainbergiä rekisteröity Saksassa normaalisti, ja 'Tell'in puhdasrotuisuudesta väännettiin kättä pitkään USAlaisten weimarikasvattajien joukossa. Jotkut uskoivat 'Tell'in olevan "dobermannin ja weimarinseisojan risteytys", ei anostaan sen värin, vaan myös mustan nenän ja weimarinseisojalle liian lyhyiden korvien vuoksi. He kyseenalaistivat 'Tell'in kasvattajan luotettavuuden. Kuitenkin, sotien jälkeen oli säilynyt ainoastaan muutamia weimarinseisojia, mikä oli pakottanut saksalaiset tekemään voimakkaita sukusiitoksia jäljellä olevilla koirillaan saadakseen rodun elpymään. Jotkut uskovat, että voimakkaat sukusiitokset olisivat aiheuttaneet värimutaation ja lyhyet korvat. 'Tell' periytti ulkomuodoltaan ja käyttöominaisuuksiltaan erinomaisina pidettyjä weimarinseisojia jopa vahvojen linjauksien kautta, mikä toisaalta murensi ihmisten uskoa dobermanni risteytyksesta.

Tiedetään ainoastaan kaksi tapausta, jossa harmaista vanhemmista syntyneeseen pentueeseen olisi syntynyt sininen pentu. Ensimmäinen tapahtui 1940- luvun alussa ja toinen oli itse Cäsar von Gainberg.

Vain sininen weimarinseisoja voi saada sinisiä pentuja. Sinisestä weimarinseisojasta syntynyt harmaa pentu ei kanna sinistä geeniä eikä voi näin ollen periyttää sitä eteenpäin jälkeläisilleen. 'Tell'in kaltainen mutaatio rodussa on tietysti mahdollinen, mutta erittäin epätodennäköinen.

Sinistä väriä ei tule sekoittaa tumman harmaaseen väriin, joka on weimarinseisojilla täysin hyväksyttävä, toisin kuin sininen. Sininen väri tummenee weimarinseisojilla iän myötä hyvin tummaksi, lähes mustaksi, jossa on sininen kiilto. Alla olevassa kuvassa sinisiä ja harmaita weimarinseisojan pentuja: Ero harmaiden ja sinisten välillä on selvästi havaittavissa jo pentuna.

Blue and gray weim puppies

Historiikin lähteet:

Bambrige, Vicky. "Weimaraner today, The."
Kolmas painos 1999. Ringpress Books.

Hollings, Patsy. "Essential Weimaraner, The."
Ensimmäinen painos 1996. Ringpress Books.

Internet:
"The Blue weimaraner" http://www.blueweimaraner.com/tell.html